Yllätyin, kuinka siistiä jälkeä kangastusseilla saa aikaan. Löysin Sinellin verkkokaupasta peittävän valkoisen kangastussin ja sen pariksi mustan. Eurokankaan alelaatikossa sattui olemaan päärynäjäätelön värinen trikoopala. Tein siitä Kangaskapinan raglanpaidan kaavalla pitkähihaisen paidan. Muutin kaavaa sen verran, että ompelin hihansuihin ja helmaan resorit. Pääntielle ompelin kaksi erilevyistä resoria.

Piirsin paidan etukappaleeseen ahvenen. Suoraan kankaalle piirtäminen oli aluksi aika jännittävää, kun tussiahan ei voi pyyhkiä pois. Jokainen vapaalla kädellä piirretty tussinjälki jää lopulliseen kuvaan. Olin kuitenkin heti koukussa, ja olen ehtinyt jo suunnitella useamman kuva-aiheen syksyn vaatetuksen varalle.